[KyO - Tiedotus] Koronaviruksen vaikutus Kymenlaakson Osakunnan toimintaan
Esa-Pekka Helanne
esa.p.helanne at gmail.com
Mon Mar 16 21:46:15 EET 2020
Hei!
Maamme hallitus on tänään kiristänyt entisestään kokoontumisien ja
tapahtumien rajoittamista koronavirusepidemian vuoksi. Tämä tarkoittaa,
että *Kymenlaakson Osakunnan tapahtumat on peruttu toistaiseksi. *Jatkamme
tilanteen seuraamista ja tiedotamme kun tapahtumien järjestämistä jatketaan
normaalisti.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ei ole vielä rajoittanut
järjestötiloissaan liikkumista. *Osakunnalle menoa ei kuitenkaan suositella
epidemian jatkuessa. *Näin voimme omalta osaltamme ehkäistä viruksen
leviämistä ja suojelemme riskiryhmään kuuluvia tartunnoilta.
Tapahtumien peruuntumiset, negatiiviset uutiset ja tulevaisuuden epävarmuus
vaikuttavat meidän kaikkien elämään ja mielialaan. Kehotan kuitenkin
pitämään kiinni osakunnan yhteisöllisyyden voimasta tilanteeseen sopivalla
tavalla. Vaikka emme voisi nähdä osakuntaystäviämme tapahtumien merkeissä,
voimme kuitenkin vaihtaa kuulumisia ja ilahduttaa toisiamme esimerkiksi
viestein tai vaikka yhteisellä ulkoilulla toisen kanssa. Annetaan myös
tilaa mieltä painaville huolille ja ollaan toisiamme varten
poikkeuksellisessa tilanteessa.
Hyvää alkanutta viikkoa toivottaen,
Esa-Pekka Helanne
Kuraattori
-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: <http://mail.kymenlaaksonosakunta.fi/pipermail/tiedotus_kymenlaaksonosakunta.fi/attachments/20200316/b6884e88/attachment-0003.html>
More information about the Tiedotus
mailing list