[KyO - Tiedotus] HTK hakee siivoojaa
Wilhelmiina Juvonen
wilhelmiina.juvonen at karjalainenosakunta.fi
To Heinä 17 11:03:46 EEST 2025
Hei!
DGO ry:n huoneistotoimikunta eli HTK etsii siivoojaa pitämään huolta
osakuntatilojen siisteydestä. Hakuaika alkaa heti ja päättyy 17.8.2025 klo
23.59. Työ alkaa syyskuun alusta 1.9.2025 ja päättyy lähtökohtaisesti
30.9.2026 eli ensi vuoden syyskuun lopussa. Vuoden 2026 HTK päättää
jatkokaudesta tai uudesta siivoojahausta tuolloin. Työt voivat päättyä
aiemmin, mikäli osakuntatiloihin tulee äkillisiä muutoksia (esimerkiksi
muutto).
Siivoojan tehtäviin kuuluu mm:
-pölyjen pyyhintä tasoilta
-lattioiden moppaus sekä mattojen imurointi
-vessojen siivoaminen
-siivousvälineiden ja pesuaineiden hankinta tarpeen mukaan
-keittiön ja vessojen pyyhkeiden (ei pöytäliinoja) pesemisestä
huolehtiminen. Siivouskomerossa on pesukone tähän tarkoitukseen.
Siivooja siistii osakuntatilat kerran viikossa. Siivousajankohdan voi
päättää itse. Työ ei vaadi aiempaa kokemusta tai koulutusta.
Siivooja ei hoida tapahtumien loppusiivousta, se on aina tapahtuman
järjestäjien vastuulla.
Työstä maksetaan kuukausittain 200 € palkkio. Joulutauon vuoksi
joulu-tammikuussa sekä kesäkaudella (kesäkuu-elokuu) tilojen ollessa
vähäisellä käytöllä tarvitsee siivota vain kerran kuussa. Siivoojalle
maksetaan 200 € palkkio joulu-tammikuun ajalta sekä koko kesäkaudelta.
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, lähetä lyhyt vapaamuotoinen hakemus minulle
tähän osoitteeseen.
Huoneistotoimikunta valitsee uuden siivoojan hakemusten perusteella
mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä. Tuloksesta ilmoitetaan kaikille
hakijoille henkilökohtaisesti.
Mikäli sinulla on jotain kysyttävää, voit olla yhteydessä joko
huoneistotoimikuntaan tai suoraan minuun.
Kesäterveisin,
Wilhelmiina Juvonen
Klubimestari, DGO ry:n huoneistotoimikunta
-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on siirretty...
URL: <http://mail.kymenlaaksonosakunta.fi/pipermail/tiedotus_kymenlaaksonosakunta.fi/attachments/20250717/d2993502/attachment.html>
Lisätietoja postituslistasta Tiedotus